
Liiketoiminnan välivuosiopinnot
Liiketoiminnan välivuosiopinnot – kehitä taitojasi monipuolisesti
Liiketoiminnan välivuosiopinnoissa kehität osaamistasi monipuolisesti tulevaisuutta varten. Opinnot sisältävät sekä teoriaa että käytännön harjoittelua oppilaitoksessa sekä alan työpaikoilla. Opintojen aikana saat monipuolista osaamista tapahtumajärjestelyjen, projektiosaamisen, myymälässä toimimisen ja asiakaskokemuksen kehittämisen sekä ilmastovastuulliseen toimintaan liittyen. Asioita opetellaan myös tekemällä ja opintojen aikana sinulla on mahdollisuus harjoitteluun myös ulkomailla, esim. Espanjassa tai muissa Euroopan maissa.
Oletko suuntaamassa tradenomin opintoihin ammattikorkeakouluun?
Alan välivuosiopinnot ovat loistava apu tradenomin opintoihin ammattikorkeakouluun suuntaaville. Vuoden aikana saat varmuutta ja valmennusta jatko-opintoihin hakeutumiseen esimerkiksi suorittamalla AMK-väyläopintoja. Liiketoiminnan osaamisen avulla voit työllistyä kaupan alalle, myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin, kahviloihin tai ravintoloihin ja rahoittaa jatko-opintojasi opiskelun ohella.
Välivuosiopintojen hyödyt opiskelijalle
- Parannat mahdollisuuksiasi alan pääsykokeissa
- Helpotat tulevia korkeakouluopintoja, kun alan perustaidot on tulleet tutuksi
- Suorita AMK-väyläopintoja osana välivuosiopintoja
- Yhdistä työskentely ja opiskelu – hanki uutta osaamista työskentelyn ohella
- Hyödynnä välivuoden kansainväliset mahdollisuudet – suorita työelämäjakso ulkomailla
- Suorita alalla käytössä olevat lupakortit valmiiksi
- Kokeile, oivalla, onnistu – kokeile alan perusopintoja ja varmistu sopivasta alasta
Ammatillisten perusopintojen opiskelu ei vie sinulta mahdollisuutta korkeakouluhaun ensikertalaiskiintiöön.
Liiketoiminnan välivuosiopinnot 2025-2026
Syksy 2025
Opintojen sisällöt
• Tapahtumatuotanto ja projektin toteuttaminen
Haluatko oppia miten onnistunut tapahtuma suunnitellaan ja toteutetaan alusta loppuun? Kiinnostaako sinua projektityöskentelyn salat ja sujuva yhteistyö tiimissä? Koulutuksen aikana pääset toteuttamaan tapahtuman työelämässä.
• Myymälätyön perusteet
Oletko kiinnostunut asiakaspalvelusta, myyntityöstä ja kaupallisesta osaamisesta? Myymälätyön perusteet tarjoaa sinulle käytännönläheistä oppia ja valmiuksia työskennellä kaupan alalla.
Tarjolla AMK-väyläopintoja
• Ammattikorkeakoulun englanti tutuksi
Lupakortit
• Hygieniapassi
Kevät 2026
Opintojen sisällöt
• Asiakaskokemuksen kehittäminen
Haluatko oppia ymmärtämään asiakaskokemusta, asiakkaan odotuksia ja tunnistamaan kehityskohteita palvelupolussa? Koulutuksessa opit miten toteutat onnistuneen asiakaskokemuksen, opit tehostamaan palveluprosesseja ja selkeyttämään asiakaslähtöisiä ratkaisuja.
• Ilmastovastuullinen toiminta
Haluatko ymmärtää miten ilmastovastuullisuus näkyy työelämässä ja miten voit itse vaikuttaa kestävämpään tulevaisuuteen? Koulutuksen aikana pääset toteuttamaan käytännön kehittämistyön työpaikalla.
Tarjolla AMK-väyläopintoja
• Ammattikorkeakoulun englanti tutuksi
• Ammattikorkeakoulun matematiikka tutuksi
Koulutuskohtaiset edellytykset
Koulutuskohtaiset edellytykset vaikuttavat siihen, voidaanko sinua valita koulutukseen. Mikäli ne eivät täyty, et voi tulla valituksi koulutukseen.
Tämän koulutuksen koulutuskohtaiset edellytykset ovat:
- Suomen kansalaisuus tai osoite Suomessa.
- Koulutuksen opetuskieli on suomi. Tämän koulutuksen suorittaminen edellyttää suomen kielen taitotasoa B1.1
- Koulutus on suunnattu lukion oppimäärän suorittaneille, alle 25-vuotiaille, joilla ei ole ammatillista tutkintoa suoritettuna.
Jätä hakemus liiketoiminnan välivuosiopintoihin
Täytä hakemus alla olevan linkin kautta. Saat hakulomakkeen täyttämisen jälkeen sähköpostiisi viestin, josta pääset varaamaan haastatteluajan opinto-ohjaajalle.
Mikäli sinulla on mahdollisuus oppisopimukseen nykyisessä tai muussa työpaikassa, laita hakemuksen täyttämisen yhteydessä rasti ”olen kiinnostunut oppisopimuksesta” -kohtaan. Saat hakemuksen täyttämisen jälkeen sähköpostiisi esitietolomakkeen, jonka tiedot voit täyttää ennen haastattelua.
Huomaathan, että ammatillisten perusopintojen opiskelu ei vie sinulta mahdollisuutta korkeakouluhaun ensikertalaiskiintiöön.
Hakuajat ja aloituspäivät
- Hakuaika: 12.5. – 20.7.2025
- Aloituspäivä: 7.8.2025
Kysy lisää liiketoiminnan välivuosiopinnoista

Opiskelijatarinat
Merkonomi opinnot ja oma yritys
Liiketoiminnan merkonomi opiskelijat ovat perustaneet opiskeluiden aikana oman yrityksen.