Kasvatus- ja ohjausala
Kasvatus- ja ohjausalalla työskentelet ihmisten parissa
Kaikissa kasvatus- ja ohjausalan opinnoissa yhdistyy kommunikoinnin ja muiden ihmisten kohtaamisen taidot. Alalla työskennellään tiiviisti eri ikäisten henkilöiden ohjaamistehtävässä. Usein alalla työskentely tapahtuu osana moniammatillista työryhmää. Lähde mielenkiintoiselle ja alati muuttuvalle ja työllisty kasvatus- ja ohjausalalle.
Kasvatus- ja ohjausalan opinnot vievät uudelle uralle
Kaikissa kasvatus- ja ohjausalan opinnoissa yhdistyy kommunikoinnin ja muiden ihmisten kohtaamisen taidot. Alalla työskennellään tiiviisti eri ikäisten henkilöiden ohjaamistehtävässä. Usein alalla työskentely tapahtuu osana moniammatillista työryhmää. Lähde mielenkiintoiselle ja alati muuttuvalle ja työllisty kasvatus- ja ohjausalalle.
Valittavanasi on:
- Koulunkäynnin ohjaajan koulutus
Koulunkäynnin ohjaajat toimivat lasten- ja nuorten ohjaamisen parissa esimerkiksi kouluissa - Perhepäivähoitajan koulutus
Perhepäivähoitaja huolehtii lasten hyvinvoinnista ja perustarpeiden täyttämisestä esimerkiksi yksityisenä ammatinharjoittajana - Aikuisten- ja nuorten ohjaajan koulutus
Ammatillinen ohjaaja tukee esimerkiksi ammattioppilaitoksessa opiskelevia oppilaita yhteistyössä opettajan kanssa
Opiskele ammatti
Aikuisten ja nuorten ohjaaja
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Koulutus alkaa:
24.08.2026
27.10.2026
11.01.2027
19.04.2027
23.08.2027
Monimuotototeutus, Salo
Kokemusasiantuntijana ja vertaisohjaajana toimiminen
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, tutkinnon osa
Koulutus alkaa:
29.09.2026
27.09.2027
Monimuotototeutus, Salo
Koulunkäynnin ohjaaja
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Koulutus alkaa:
24.08.2026
27.10.2026
11.01.2027
19.04.2027
23.08.2027
Monimuotototeutus, Salo
Koulunkäynnin ohjaaja, iltaopetus
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Koulutus alkaa:
24.08.2026
11.01.2027
23.08.2027
Monimuotototeutus, Salo
Perhepäivähoitajan koulutus
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Koulutus alkaa:
24.08.2026
11.01.2027
23.08.2027
Monimuotototeutus, Salo
Täydennä ammatillista osaamistasi ja kehitä työtäsi
Hyödynnä kasvatus- ja ohjausalan koulutuksiamme. Opintojen avulla voit hankkia uutta osaamista ja syventää aiempaa kasvatus- ja ohjausalalla kertynyttä työkokemustasi. Lyhytkestoiset koulutukset antavat uusia näkökulmia nykyisiin työtehtäviisi. Opiskele joustavasti työn ohessa ja hanki uutta osaamista. Lähes kaikista tutkinnon osista on saatavilla verkkototeutus!
Täydennä osaamistasi
Monikielisen yhteiskuntaorientaation kouluttaja
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, tutkinnon osa
Koulutus alkaa: 08.03.2027
Monimuotototeutus, Salo
Omakielisen ohjaajan koulutus
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, tutkinnon osat
Koulutus alkaa: 24.08.2026
Monimuotototeutus, Salo
Kasvatustiede tutuksi
Seuraava aloituspäivä: 18.08.2026
Tutustu koulutukseen ”Kasvatustiede tutuksi”
Kasvatus- ja ohjausalan välivuosiopinnoista valmiuksia alan työtehtäviin sekä kasvatustieteellisiin opintoihin
Haaveiletko työstä koulussa tai varhaiskasvatuksessa esim. opettajan tehtävään? Haluatko saada osaamista kasvatus- ja ohjausalalta ja kehittää korkeakouluvalmiuksiasi? Suorita kasvatus- ja ohjausalan opintoja, joissa saat osaamista lasten ja nuorten ohjaamiseen. Sinulla on mahdollisuus suorittaa myös kasvatustieteellisen alan perusopintoja avoimessa yliopistossa ja saada siihen ohjausta. Voit opiskella myös työn ohessa.
Alan välivuosiopinnot ovat loistava apu luokanopettajan tai varhaiskasvatuksen opettajan opintoihin yliopistoon suuntaaville. Kasvatus- ja ohjausalan välivuosiopintojen myötä saat osaamista ja harjoitusta alan työtehtäviin. Voit suorittaa opintojen yhteydessä myös kasvatustieteen perusopintoja avoimessa yliopistossa.
Huomaathan, että ammatillisten perusopintojen opiskelu ei vie sinulta mahdollisuutta korkeakouluhaun ensikertalaiskiintiöön.
Lue lisää Kasvatus- ja ohjausalan välivuosiopinnoista ja hae mukaan
Lue lisää alan välivuosiopintoihin hakeutumisesta ja koulutuksen sisällöstä alla olevan linkin kautta.
Hankkeet
Yliopisto-opintoja ammattiopistossa – kasvatustieteen perusopinnot välivuosiopintoina
Poljin-hankkeen myötä kasvatustieteen perusopintoja voi suorittaa ammattiopistossa ja ne voidaan myöhemmin lukea hyväksi osaksi yliopisto-opintoja. Opinnot sopivat erityisesti välivuotta viettäville ja opettajan työstä haaveileville. Lue koko artikkeli siitä, millaisia valmiuksia ja kokemuksia opiskelijoilla on ollut opinnosta!
Tutustu kasvatus- ja ohjausalan opintojen suorittamiseen
Kiinnostaako sinua opiskelu oppisopimuksella?
Voit suorittaa koulutukset ketterästi oppisopimuksella työn ohessa. Oppisopimusta varten sinulla tulee olla sopiva alan työpaikka tai oma yritys. Voit hakeutua oppisopimusopiskelijaksi koulutuksiimme, vaikka haku sinua kiinnostavaan koulutukseen ei olisikaan avoinna.
Olemme siirtymässä opiskelijavalintaan hakemukseen kirjattujen tietojen perusteella
Useimmissa koulutuksissa opiskelijavalinta tehdään hakemuksen tietojen perusteella. Osassa koulutuksista opiskelijavalinta tehdään edelleen haastattelun perusteella. On tärkeää että tarkistat, miten opiskelijavalinta kyseisessä koulutuksessa tehdään. Tiedon löydät koulutuksen kuvauksesta.
Lisätietoja opiskelijavalinnasta hakemuksen tietojen perusteella