Opiskelijatarinat

Kasvatustiede tutuksi -koulutus avasi väylän kohti varhaiskasvatuksen opettajaopintoja

28.5.2026

Kasvatustiede tutuksi -koulutus tarjosi Arja Heleniukselle ja Janina Pakariselle mahdollisuuden kokeilla yliopisto-opintoja matalalla kynnyksellä ja vahvistaa omaa osaamistaan varhaiskasvatuksen alalla. Koulutuksen yhteydessä suoritetut kasvatustieteen perusopinnot valmisti esimerkiksi tieteellisen tekstin lukemiseen sekä tuottamiseen. Molemmille opinnot avasivat uudenlaisen näkymän tulevaisuuteen: ne vahvistivat uskoa omiin kykyihin, valmistivat varhaiskasvatuksen opettajaopintoihin yliopistossa ja paransivat mahdollisuuksia edetä työelämässä.

Kasvatustieteen perusopinnot vahvistivat halua kehittyä

Arja Heleniuksen ja Janina Pakarisen tie kasvatustieteen opintoihin alkoi käytännön työelämästä. Molemmilla oli kokemusta varhaiskasvatuksesta, ja halu kehittää omaa osaamista oli vahva.

Helenius oli työskennellyt varhaiskasvatuksessa jo 18 vuotta, joista kuusi vuotta opettajan sijaisuuksissa. Ajatus opettajuudesta oli ollut mielessä pitkään. ”Opettajuus on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa. Tykkään tehdä töitä opettajana varhaiskasvatuksessa. Vuosia oikeastaan olen pohtinut, pitäisikö opiskella opettajaksi”, Helenius kertoo. Hänelle kasvatustieteen perusopinnot olivat myös konkreettinen edellytys tuleville opinnoille.

Ilman kasvatustieteiden perusopintoja ei monimuoto-opiskelu varhaiskasvatuksen opettajaksi olisi ollut mahdollista.

Myös Pakariselle opinnot näyttäytyivät mahdollisuutena vahvistaa omaa asemaa työelämässä. Hän oli työskennellyt varhaiskasvatuksen hoitajana ja halusi opiskella lisää. ”Tätä kautta työpaikkoja tulee myös enemmän tarjolle lakiuudistuksen myötä”, Pakarinen sanoo.

Matala kynnys auttoi lähtemään mukaan Kasvatustiede tutuksi -koulutukseen

Molemmat päätyivät opintoihin Poljin-hankkeen (ESR +) tarjoaman mahdollisuuden kautta. Helenius opiskeli tuolloin Salon ammattiopistossa, kun hänelle ehdotettiin osallistumista. Päätös syntyi nopeasti. ”Taisin vastata heti siihen myöntävästi. Olinhan asiaa miettinyt jo ennen, mutta tämä tavallaan sysäsi minut sanoista tekoihin. Hyvä mahdollisuus juuri oikeaan aikaan.”

Pakarista osallistumiseen kannustettiin lähihoitajaopinnoissa. Yliopisto-opinnot olivat hänelle entuudestaan vieraita, mutta matala kynnys teki kokeilemisesta mahdollista. ”Uskaltauduin lähteä kokeilemaan, miltä yliopisto-opinnot tuntuvat, kun kynnys osallistumiselle oli matala.”

Ennen opintojen alkua kummallakaan ei ollut tarkkoja odotuksia. Helenius tiesi, että työn ohessa opiskelu vaatisi aikaa, mutta suhtautui uuteen uteliaasti. Pakariselle tärkeää oli se, että tukea sai sekä opiskelukavereilta että opettajilta.

Yliopisto-opiskelu tuli tutuksi käytännön kautta

Opintojen aikana yliopisto-opiskelu alkoi hahmottua askel kerrallaan. Pakariselle tärkeä oivallus oli, ettei opiskelu ollut niin vaikeaa kuin hän oli ajatellut. ”Päällimmäisenä se, että ei se yliopisto-opiskelu ollutkaan niin vaikeaa kuin olin kuvitellut.” Tämä oivallus oli merkittävä myös työelämän kannalta. Kun käsitys omista opiskelutaidoista vahvistui, vahvistui samalla ajatus siitä, että uralla eteneminen ja tutkinto-opiskelu voisivat olla mahdollisia.

Helenius muistaa erityisesti ensimmäisen kurssin, Johdatus kasvatustieteisiin. Se loi pohjan koko opintokokonaisuudelle, vaikka alkuun tieteellisten tekstien lukeminen ja esseiden kirjoittaminen tuntuivat haastavilta. ”Oikeastaan kaikenlainen esseen kirjoittaminen ja artikkeleiden lukeminen tuntui haastavalta, koska ei niitä ollut aiemmin tehnyt.”

Molemmat nostavat esiin myös Orientaatio varhaiskasvatukseen -kurssin. Se tuntui merkitykselliseltä, koska sen sisällöt liittyivät suoraan omaan työhön. ”Orientaatio varhaiskasvatukseen oli kurssina juuri se kaikkein käytännönläheisin”, Helenius sanoo. Pakarisen mukaan kurssilla pääsi yhdistämään tietoa ja havaintoja käytännön varhaiskasvatustyöstä. Näin kasvatustieteen perusopinnot eivät jääneet irralliseksi teoriaksi, vaan auttoivat jäsentämään ja syventämään jo olemassa olevaa osaamista.

Koulutuksen aikana opiskelutaidot ja arjenhallinta kehittyivät

Opintojen merkitys ei rajoittunut vain ammatilliseen osaamiseen. Helenius kertoo oppineensa aikatauluttamaan arkeaan uudella tavalla. ”Opin aikatauluttamaan elämäni. Työ, opiskelu ja vapaa-aika. Oman elämän hallinta oli tärkeässä roolissa, jotta oma jaksaminen onnistuu kaikkeen. Palautuminen on tärkeää.”

Tämä taito on ollut tärkeä myös myöhemmissä tutkinto-opinnoissa, joissa vastuu omasta etenemisestä korostuu. Kurssi-ilmoittautumiset, tehtävien palautukset ja aikataulut vaativat itsenäistä otetta. Pakarinen kuvaa opiskelua aiempia opintoja itsenäisemmäksi.

Opiskelu oli itsenäisempää ja on vastuussa omasta oppimisesta. Kokemuksena opiskelu oli mielenkiintoista, sillä aihe on itselle mieluisa.

Haasteitakin tuli vastaan. Helenius pohti alussa usein, tekeekö tehtävät oikein. Pakariselle vaikeinta oli ryhmätöiden aikataulujen yhteensovittaminen. Molemmat kuitenkin selvisivät haasteista tuen ja sinnikkyyden avulla. ”Usko itseesi ja et ole opintojen kanssa yksin, opiskelukavereista saa paljon apua ja voimaa vaativissa vaiheissa”, Helenius kannustaa.

Väylä tutkinto-opintoihin avautui

Kasvatustiede tutuksi -koulutus toimi molemmille ponnahduslautana kohti tutkinto-opintoja. Heleniukselle oli alusta asti selvää, että hän haluaa opiskella eteenpäin. Perusopintojen sujuminen työn ohessa vahvisti päätöstä hakea monimuoto-opintoihin.

Hän haki Itä-Suomen yliopistoon, koska perusopinnot oli tehty sitä kautta. Soveltuvuuskokeet tuntuivat menneen huonosti, mutta lopulta tuli tieto opiskelupaikasta. ”Alkuun en voinut uskoa mitä luin, mutta totta se oli. Päätöstäni en ole kyllä katunut kertaakaan, vaikka rankkaa on välillä ollut.” Pakarisen kohdalla siirtymä tutkinto-opiskelijaksi oli luonteva, koska hän jatkoi saman koulun opintoihin. ”Kynnys siirtymään oli matala. Järjestelmät ja tavat toimia olivat samat, joten oli helppo siirtyä tutkinto-opiskelijaksi.”

Molemmat kokevat, että kasvatustieteen perusopinnot antoivat etumatkaa nykyisiin opintoihin. Ne tutustuttivat yliopisto-opiskelun käytäntöihin, oppimisalustoihin, tieteelliseen lukemiseen ja itsenäiseen työskentelyyn.

Kohti uusia mahdollisuuksia työelämässä

Työelämän näkökulmasta koulutuksen merkitys on selvä: opinnot ovat auttaneet molempia etenemään kohti varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuutta ja laajentamaan tulevia työmahdollisuuksiaan. Samalla ne ovat vahvistaneet ammatillista identiteettiä ja uskoa siihen, että omaa osaamista voi kehittää myös työn, perheen ja muun arjen keskellä. Tutkinto-opiskelu on tuonut mukanaan lisää vastuuta, mutta myös onnistumisia. Pakarinen on yllättynyt positiivisesti opintojen monipuolisuudesta ja siitä, että opinnot ovat sujuneet myös vauva-arjen rinnalla. ”Pelkäsin, ettei opinnoista tule mitään, mutta hyvin ne ovat sujuneet.”

Heleniuksen tavoite on selkeä. ”Jonain päivänä olen varhaiskasvatuksen opettajan kandidaatti. Eikä sitä koskaan tiedä, jatkaako sitä siitä vielä maisteriksi.” Molempien viesti koulutusta harkitseville on rohkaiseva: kannattaa kokeilla. ”Ei voi tietää ennen kuin kokeilee”, Pakarinen tiivistää. Koulutus on ollut molemmille enemmän kuin opintokokonaisuus. Opinnot ovat tarjonneet mahdollisuuden tunnistaa oma potentiaali, vahvistaa ammatillista osaamista ja avata oven uusiin työelämän mahdollisuuksiin. Perusopinnot ovat madaltaneet kynnystä korkeakouluopintoihin ja tehneet näkyväksi sen, että uusi suunta uralla voi löytyä myös työn, perheen ja muun arjen keskellä.

Kasvatustiede tutuksi -koulutus osoittaa, että oikeaan aikaan tarjottu mahdollisuus voi avata uuden suunnan uralla. Kasvatustieteen perusopinnot voivat olla ensimmäinen askel kohti korkeakouluopintoja, vahvempaa ammatillista osaamista ja uusia mahdollisuuksia varhaiskasvatuksen työelämässä.

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Lue lisää Kasvatustiede tutuksi -koulutuksesta tai tutustu kasvatus- ja ohjausalan monipuoliseen koulutustarjontaan.

Opintopolku on rakennettu osana POLJIN- Polkuja jatko-opintoihin -hanketta (ESR)