Siirry sisältöön
Opiskeluopas Yhteystiedot Hae sivustolta

Opiskelijatarinat

Matkailualan työpaikat kuljettavat monipuolisiin työtehtäviin

13.4.2023

Johanna Palm opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa matkailu ja wellness liiketoimintaa. Matka tradenomin opintoihin starttasi aikanaan Salon seudun ammattiopiston matkailualan opinnoista. Korkeakouluopintojen jälkeen Johannan unelmissa siintää jo matkailualan monipuoliset työtehtävät sekä alan kansainväliset mahdollisuudet.

Innostus matkailualan opintoihin syttyi fiilispohjalta

Matkailualan valinta ei ollut Johannalle mikään itsestään selvä juttu. Peruskoulun jälkeen hänellä ei vielä ollut ajatusta sopivasta alavalinnasta, mutta tutustuminen alan opintoihin sai kiinnostuksen heräämään. Vaikka päätös matkailualan opintoihin suuntaamisesta syntyi fiilispohjalta, on valinta myöhemmin osoittautunut erittäin onnistuneeksi. Edelleen ala, opinnot ja työmahdollisuudet tuntuu Johannan mielestä ihan mahtavilta.

Opiskelija selvittää asiakkaalle tietokoneelta linja-auto aikatauluja kahvila Purjeen infopisteellä.
Hymyilevä matkailualan opiskelija ojentaa huomioliivi päällä esitettä Salon matkailusta toiselle henkilölle.

Matkailualan perusopinnoista hyvät valmiudet jatko-opintoihin

Matkailualan osaajaksi valmistuttuaan Johanna vietti välivuoden työskentelemällä kahvilassa ja postilla. Nyt arjen täyttää matkailu ja wellness liiketoiminnan opinnot Turun ammattikorkeakoulussa. Opinnot ovat alkaneet rennosti, sillä Johanna kokee saaneensa hyvän pohjan jatko-opintoihin matkailualan perustutkinnosta Salon seudun ammattiopistossa.

Sain ottaa ammattikorkeakouluopintojen alun rennommin, kun perustiedot matkailualasta oli jo perusopintojen myötä olemassa

Johanna Palm

Ammattikorkeakouluopinnot ovat poikenneet alan perusopinnoista melko paljonkin. Matkailualan perustutkintoa suoritettaessa työharjoitteluja tehtiin osana opintoja lukuvuoden aikana, kun taas ammattikorkeakoulussa ne suoritetaan usein kesäisin. Lisäksi perusopinnot tuntuvat nyt jälkikäteen helpommilta, vaikka aikanaan opinnot hiukan nuorta Johannaa stressasikin.

Matkailualan opiskelua voi jatkaa ammattikorkeakouluopintojen lisäksi myös ammattiopistossa. ”Matkailupalvelujen ammattitutkinto sopii jo alalla työskenteleville ja koulutuksen yhteydessä voi päivittää sekä syventää matkailualan osaamista”, matkailualan opettaja Sari Talvo muistuttaa. Matkailupalvelujen ammattitutkinto toteutetaan monimuotokoulutuksena, jossa opetusta on iltaisin 1-2 kertaa kuukaudessa. Lähi- tai etäyhteyksin toteutettavan opetuksen lisäksi opintoihin kuuluu itsenäisiä tehtäviä sekä työssäoppimista.

Kiinnostuitko matkailualan perusopinnoista tai matkailupalvelujen ammattitutkinnosta?

Iloinen nuori opiskelija näyttää esitteestä asiakkaalle erilaisia vapaa-ajan toiminta mahdollisuuksia kahvila Purjeen infopisteellä.
Keskittynyt nuori matkailualan opiskelija lukee esitteitä matkailusta Salon seudunammattiopisto paita päällä.

Matkailualan työpaikkoja monipuolisesti kotimaassa ja ulkomailla

Korkeakouluopintojen aikana Johannan innostus matkailualaan on vain kasvanut. Alan työmahdollisuudet ja monipuoliset työpaikat ovat yksi syy innostukseen. ”Työmahdollisuudet matkailualalla on oikeasti todella hyvät, vaikka asiasta käydään runsaasti keskustelua. Alalla tarvitaan koko ajan lisää ammattilaisia”, Johanna muistuttaa.

Matkailualalla työpaikka voi löytyä kotimaan matkailun parista tai kansainvälisistä työtehtävistä. ”Matkailualan työpaikkojen monipuolisuus yllättää positiivisesti alan opintoihin hakeutuvat”, Sari Talvo kertoo. Matkailualan osaajat työllistyvät erilaisilla liikeideoilla toimiviin hotelleihin. Monet hotelliketjut ovat kansainvälisiä, joten työskentely ulkomailla onnistuu usein sisäisenä siirtona. Varausjärjestelmät toimivat eri maissa samalla tavalla, joten Suomessa hankitun osaamisen voi hyödyntää myös ulkomailla.

Alan työtehtävissä korostuu asiakaspalvelutaidot ja halu ylittää asiakkaan odotukset

Sari Talvo, matkailualan opettaja

Hotellien lisäksi työpaikka voi löytyä matkatoimistoista, incoming-toimistoista tai matkanjärjestäjien palveluksesta. Myös digitaaliset matkailualan varaustoimistot sekä matkailijoiden neuvontapisteet ovat alan ammattilaisille sopivia työpaikkoja. ”Asiakaspalvelu on matkailualan työtehtävien sydän”, Sari Talvo kertaa.

Hotellit ja matkatoimistot eivät suinkaan ole ainoat mahdolliset työpaikat alan osaajalle. Ohjelmapalveluyritykset, elämyskeskukset, messu- tai kongressikeskukset tarjoavat myös matkailualan osaajalle mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Moni lähtee toteuttamaan unelmaansa yrittäjänä ja tarjoamaan tuotteistamiaan matkailupalveluja erilaisille asiakasryhmille. Omasta harrastuksesta voi kehittyä oma matkailutuote.

Johannan urasuunnitelmat siintävät kansainvälisillä vesillä. Unelmatyöpaikka voisi löytyä esimerkiksi Japanista, ja vielä tarkemmin kissakahvilasta. Mikäli matkailuala ei toiveista huolimatta kuljettaisi Japaniin asti, on mahdollisuuksia toteuttaa tätä haavetta myös kotimaan kamaralla. ”Jos ei tie ihan Japaniin asti vie, niin ainakin matkailualan työtehtävät voisivat mielellään silti liittyä Japaniin”.

sininen viiva

Tutustu matkailualan opintoihin Salon seudun ammattiopistossa

Kysy lisää matkailualan opinnoista