Siirry sisältöön
Opiskeluopas Yhteystiedot Hae sivustolta

Opiskelijatarinat

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Juliaa odottaa työ tien päällä

9.8.2023

Salon seudun ammattiopiston kuljetusalan koulutuksen suorittanut naisopiskelija seisoo täyspitkän yhdistelmäajoneuvon vieressä ja hymyilee iloisesti.

Julia Hämäläinen on tuleva yhdistelmäajoneuvon kuljettaja ja ylpeä siitä. Hän valitsi liikkuvan ja itsenäisen työn logistiikan parissa. Kuljettajan ammattipätevyyden myötä työmahdollisuuksia on avautunut jo opiskeluaikana. Työtehtävät sopivat mainosti ajamisesta nauttivalle nuorelle naiselle. Opintojen myötä on löytynyt unelmien ammatin lisäksi monta mahdollisuutta ja ideaa siihen, miten uraa voisi vielä valmistumisen jälkeen kehittää.

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajana yksi unelma toteutuu

Julia Hämäläinen ei ehkä vielä ensimmäisen kerran kuorma-auton kyytiin istuessaan tiennyt, että joskus ajaisi isoa yhdistelmää itse. Julia oli tuolloin vielä pieni tyttö papan tomaatteja kuljettavan kuorma-auton kyydissä. Nyt Julia kokee olevansa onnellinen ja ylpeä tulevasta ammatistaan. ”Rakastan sitä tunnetta, kun on tonneja takana ja rautaa alla”, Julia hehkuttaa.

Lukion jälkeen suunta ei ollut heti selvillä, vaikka korkeakoulupaikkojakin olisi auennut. Julia vietti välivuotta työtä tehden ja sopivaa suuntaa etsien. Juliaa kiinnosti ajaminen, tekniset alat sekä itsenäiseen työ. Lämmin muisto papan kyydissä kulkemisesta, sekä muiden kertomat tarinat isoisän urasta myötävaikuttivat siihen, että lopulta omalta tuntuvat opinnot löytyivät logistiikan parista.

Ammatillisten opintojen pariin Paimiosta Saloon

Lopulta sopivat opinnot löytyivät Paimiossa asuvalle Julialle Salosta. Julia aloitti yhdistelmäajoneuvonkuljettajan opinnot Salon seudun ammattiopistossa keväällä 2022 ja valmistuu viimeistään vuoden 2024 keväällä. Julia löysi jatkuvassa haussa olevan kuljettajakoulutuksen oppilaitoksen verkkosivuilta ja jätti hakemuksen. Heti seuraavana päivänä sovittiin haastattelu ja pitkään kypsynyt unelma alkoi pikkuhiljaa toteutua. ”Saloon on melko lyhyt matka Paimiosta. Lisäksi ajoharjoittelu tuntuu turvallisemmalta, kun liikennettä on myös Turkua vähemmän.”

Opinnot aikuisena ammatillisessa koulutuksessa ovat poikenneet melko paljon aiemmin suoritetuista lukio-opinnoista. Opinnot ovat tuntuneet rennommilta ja opettajat helpommin lähestyttäviltä. Opintojen etenemisen suhteen täytyy Julian mielestä olla selvästi enemmän oma-aloitteisuutta. Vaikka opinnot ovat tuntuneet rennommalta, ei opintoja suunnitella puolesta. ”Pitää olla itse aktiivinen, jos haluaa harjoitella yhdistelmän käsittelyä pihalla.”

Salon seudun ammattiopiston kuljetusalan koulutuksen suorittanut naisopiskelija istuu ison yhdistelmäajoneuvon ratin takana ja hymyilee iloisesti.
Salon seudun ammattiopiston kuorma-autoja ja kuorma-autojen parkkipaikoilla olevia pitkiä perävaunuja.

Työssäoppimisten kautta arvokasta ajokokemusta yhdistelmäajoneuvon kuljettamiseen

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan opinnot ovat sujuneet mallikkaasti ja erityisesti työssäoppimiset ovat opettaneet paljon. 140 tuntia ammattipätevyysteoriaa antoivat hyvät edellytykset työssäoppimista varten, mutta itse työ on opettanut vielä paljon teoriaa enemmän. Alkuun täysperävaunun peruutus tuotti harmaita hiuksia, mutta nyt se sujuu jo oikein mallikkaasti. Työelämästä on saanut myös hyviä käytännön neuvoja kollegoilta, joita koulussa ei olisi tullut vastaan.

Työssäoppimisen yhteydessä Julialle aukesi myös mahdollisuus kesätyöhön, jossa kokemus on entisestään karttunut. ”Olen oppinut luottamaan itseeni ja tekemiseeni”, iloitsee Julia. Myös armollisuus omaa osaamista kohtaan on löytynyt. ”Kukaan ei ole seppä syntyessään ja kokeneillakin kuskeilla on päiviä, jolloin mikään ei tunnu onnistuvan. Kaikki aloittavat jostain ja jotkut oppivat hieman nopeammin kuin toiset.” Itse työn tekeminen on entisestään vahvistanut Julialle tunteen siitä, että hän on hakeutunut oikealle alalle.

Maisemakonttori, hyvä musiikki ja juttelu kollegoiden kanssa – eipä voisi olla parempaa työtä.

Työssäoppimisen kautta Julia on päässyt kokemaan jo hyvinkin erilaisia työpaikkoja ja tehtäviä. Ensimmäisessä työssäoppimisessa Julia ajoi kuorma-autolla pakkastarvikkeita lähinnä Turun alueella. Toisessa taas alle vaihtui jo isompi yhdistelmä ja työvuoroja oli sekä päivisin että öisin. Loppuosan toisesta työharjoittelustaan Julia suoritti Kylmästi parhaalla, jolloin vihdoin tuntui, että mieluisan työn lisäksi löytyi myös itselle sopiva työyhteisö. ”Työyhteisöllä on iso vaikutus siihen, miten työssä viihtyy”, Julia toteaa. Työ on itsenäistä, mutta sosiaalisia kohtaamisia tapahtuu päivän aikana sekä puhelimen välityksellä, että livenä. Isossa logistiikkakeskuksissa ja kuormaa purkaessa tai lastatessa pääsee tapamaan muita alan ammattilaisia. ”Ala on todella monipuolinen ja muuten itsenäinen työ sisältää myös kohtaamisia kollegoiden kesken”, Julia kertaa.

Ammattiylpeys yhdistelmäajoneuvonkuljettajan tehtävästä kasvaa valmistumisen myötä

Kesätöiden loputtua Julialla on edessä paluu opintojen pariin. Syksyn aikana opinnoissa olisi vielä loppurutistus ennen valmistumista. ”Itsestä tuntuu todella hienolta valmistua logistiikka-alalle ja kuljetuspuolelle. Myös perhe on saavutuksestani ylpeä!” Miesvaltaisella alalle siirtyminen ei sinänsä jännitä sanavalmista Juliaa. ”Nainen ratissa huokailut harmittavat. Asenteeseen vaikuttaa kuitenkin sanojan ikä. Nuoremmille kuskeille ei ole väliä onko ratin takana nainen vai mies”, Julia toteaa.

Ihan tavallista ei ole tavata naisia tien päällä. Isoissa kaupungeissa naiskuskeja ajelee vastaan useammin ja tuntuu aina hienolta nähdä heitä ratin takana.

Miesvaltaisella alalla työskentely on sujunut hyvin, vaikka välillä vanhakantaiset ajatukset tuntuvat istuvat tiukassa. Sanavalmius ja huumori toimivat aseina vanhoja asenteita vastaan. Alalle Julian mukaan mahtuisi mainiosti enemmänkin naispuolisia kollegoita.

Logistiikka-ala tarjoaa monipuolisia uramahdollisuuksia

Alalta löytyy monipuolisia uravaihtoehtoehtoja, mutta ensin Julia aikoo jatkaa kuljetusalan töissä. ”Haluan tehdä töitä ennen jatko-opintoja. Erityisesti haluaisin tulevaisuudessa kokeilla maansiirtoajoa sekä tikkukuskin hommia. Molemmat kiinnostavat todella paljon”, haaveilee Julia.

Jatko-opinnotkaan ei ole missään nimessä poissuljettu vaihtoehto. Jatko-opinnoista erityisesti logistiikkainsinöörin koulutus on nuoren kuljetusalan ammattilaiseksi valmistuvan Julian päämääränä. ”Sain myös yhdeltä oppilaitoksen henkilökuntaan kuuluvalta palautetta siitä, että voisin olla hyvä opettaja. Minua kyllä kiinnostaisi alan opettajanakin toimiminen aivan valtavasti”, Julia jatkaa.

Vaihtoehtoja on monia ja itsessään jo monipuolinen ala tarjoaa useita mahdollisuuksia alan ammattilaisille. Julia kannustaakin myös muita hakemaan alan opintoihin. ”Jos vähänkään ajaminen, ja tekniikkaa sekä joustava, mutta vastuullinen työ kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi opintoja!”

Tutustu logistiikan opintoihin ja hae koulutukseen

Ota rohkea askel kohti uutta ammattia! Tutustu yhdistelmäajoneuvonkuljettajan koulutukseen tai lue lisää muista logistiikan koulutuksista. Hae opintoihin ja työllisty alan monipuolisiin työtehtäviin.