Siirry sisältöön
Opiskeluopas Yhteystiedot Hae sivustolta

Opiskelijatarinat

Tekstiilialan opinnot rohkaisivat kohti yrittäjäpolkua

30.5.2022

Tekstiilialan opiskelijan kädet ja tuftaustyö lähikuvassa.

Teija Helin valmistui Salon seudun ammattiopistosta sisustus- ja tekstiilialan ammattilaiseksi vuonna 2015. Nykyään hänellä on oma yritys, jonka myötä hän suunnittelee tekstiilejä, tekee alihankintatöitä yrityksille ja yksityisille asiakkaille, sekä pyörittää oman verkkokaupan toimintaa. 

Koulutus kannusti yrittäjyyteen

Helin päätti perustaa oman yrityksen, kun tajusi alan olevan hänen juttunsa. Oma yritys on nimeltään Teija Helin. Hänellä on oma mallisto, joka tuottaa moderneja ja graafisia kodintekstiilejä. Helinillä on myös oma verkkokauppa, jossa hän myy erilaisia kodintekstiilejä. Lisäksi hän tekee monipuolisesti muita tekstiilialan työtehtäviä. Helin tekee pääsääntöisesti alihankintaa yrityksille, mutta ottaa vastaan myös yksityisten asiakkaiden töitä. Oman työnsä lisäksi hän käy muutaman kerran viikossa tekemässä sisustusliikkeessä myyjän työtä. Helin kertoo, että työskentely myymälässä tuo vastapainoa arkeen ja antaa mahdollisuuden myös kohdata asiakkaita. Tämä sopii sosiaaliselle tekstiilialan yrittäjälle hyvin.

Yrittäjyys merkitsee vapautta

Teija Helin

Helin kertoo, että yrittäjyys vaatii tietynlaista luonnetta ja riskinottoa. Hän kertoo sen lisänneen itsevarmuutta ja rohkeutta. “Visuaalisena ihmisenä on palkitsevaa, kun pääsee toteuttamaan töitä käytännössä”, kertoo Helin.

Alan töitä tehdään usein yksin, siksi Helin korostaakin verkostoitumisen tärkeyttä. Hän kertoo, että kanavia verkostoitumiselle on löytynyt muualta. Erityisen hyödylliseksi hän on kokenut erilaiset naisyrittäjien ryhmät, joista saa apua ja vinkkejä. “Verkostoituminen samanlaisten ihmisten kanssa on ollut helppoa. Käymme yhdessä syömässä ja samanlaisissa tapahtumissa”, toteaa Helin.

Tekstiilialan entinen opiskeli Teija Helin katsoo ikkunasta ulos.
Valkoinen koristetyyny mustilla kuvioilla.

Opinnot antoivat varmuutta yrittäjyyden polulle

Helin palaa muistelemaan opintojen alkuvaiheita. Alun perin erityisesti sisustusala oli kinnostuksen kohteena. Hän päätti kuitenkin lähteä opiskelemaan sisustus- ja tekstiilialaa, jonka opinnot nykyään toimii nimellä tekstiili- ja muotiala. Päämäränä oli opiskella luovaa alaa, jossa opiskeltaisiin tekemisen kautta. Opinnot alkoivat Salon seudun ammattiopistossa vuonna 2013. Myös ammattiopiston sijainti vaikutti myönteisesti hakeutumispäätöksen tekemiseen. Opintojen aikana Helinille valkeni pian oma suunta ja tyyli.

“Printit kiinnostivat jo opintojen aikana todella paljon”, aloittaa Helin. Pellava ja printtien käyttö kiinnostivat ja nämä materiaalit ja tyylit näkyvät myös hänen oman mallistonsa ilmeessä. 

Ajatus kokonaisen sarjan tekemisestä, yksittäisen työn tekemisen sijaan, syntyi Helinille jo opiskeluaikana. Opintojen aikana järjestettiin paljon myyntitapahtumia, joihin valmistetut tuotteet toteutettiin usein kokonaisuutena ja sarjana. Näin Helin huomasi, että sarjojen työstäminen sopii hänelle erityisen hyvin.

Tuotteita tehdessä syntyi nopeasti sen sarjallisuus ja suunnittelu

Teija Helin

Koulun myyntitapahtumat sekä ajatus sarjallisuudesta saivat innostumaan myös oman yrityksen perustamisesta. Tukea ja kannustusta yrittäjyyteen toivat myös alan opettajat. Koulutus antoi eväitä, oppia ja hyvät valmiudet yrittäjäksi siirtymiseen. “Osuuskuntakoulu mahdollisti asennoitumisen yrittäjyyteen”, toteaa Helin. Opintojen viimeisen kevään aikana ajatus yrittäjyydestä selkiytyi ja Helin päätti rohkeasti kokeilla, miltä yrittäjyys tuntuisi. Oman toiminimen hän perusti vuonna 2018.

Tekstiili- ja muotialan koulutus mahdollistaa työn luovalla alalla

Helin suosittelee tekstiili- ja muotialan koulutusta kaikille luoville ja käsillä tekemisestä innostuville henkilöille. Opinnot antoivat paljon uutta oppia. “On ollut innostavaa, kun on saanut käyttää omia ideoita ja luovuutta”, kertoo Helin.

Tekstiili ja muotialan perustutkinto antaa hyvät valmiudet alan työtehtävissä työskentelyyn tai yrittäjyyden polulle siirtymiseen.

sininen viiva