Opiskelijatarinat
Opinnot tukivat verkkokaupan kehitystä
21.3.2022
Jonna Flink on yrittäjä Perniöstä. Hän pyörittää omia verkkosivuja, tuottaa käsitöitä, toimii jälleenmyyjänä, valokuvaa sekä tarjoaa yrityksille apua markkinointiin ja sisällöntuotantoon. Flink on opiskellut Salon seudun ammattiopistossa tutkinnon osia ja on pystynyt hyödyntämään opintonsa tehokkaasti oman yrityksen toiminnassa.
Opinnoista uutta näkökulmaa verkkokaupan kehittämiseen
Ennen opintojen aloittamista Flinkiltä löytyi jo kahdet verkkosivut. Verkkokaupan perustaminen ja tuotteiden sekä kuvien lisääminen sivuille oli hänelle siis tuttua. Opintojen aikana hän kuitenkin tajusi, että optimaalisesti toimiva verkkoskauppa vaatii myös paljon muuta. Esimerkkinä hän nostaa esille hakukoneoptimoinnin kannalta tärkeät asiat, kuten kuvien nimeämisen, tuotetekstit sekä metatiedot.
Opintojen aikana Flink mietti paljon verkkosivujen toimivuutta asiakkaan näkökulmasta ja lähti viemään verkkosivujaan uuteen suuntaan. Hän kertoo, että opintojen ja tehtyjen muutosten jälkeen myynti verkkokaupassa on noussut. Lisäksi hän on saanut asiakkailtaan palautetta siitä, että sivut ovat ammattimaisemman näköiset.
Sisällön tuottaminen digitaalisessa ympäristössä -kurssi sekä Toimiminen verkkoympäristössä -koulutus ovat tuoneet yrittäjyyteen uutta näkökulmaa. Opinnot tarjosivat monipuolista apua sisällöntuotannon sekä markkinoinnin tehtäviin.
Opinnot tukivat erittäin hyvin konkreettista työelämää
Jonna Flink
Flink kokee, että opintojen yhdistäminen yrittäjyyteen oli helppoa. Opintoihin liittyvät tehtävät saivat tekemään asioita, joita hän oli pitkään vältellyt, kuten uusien tuotekuvien ottaminen.
‘’Koko ajan on paljon uutta opittavaa ja mikään verkkokauppa ei ole ikinä kokonaan valmis. Aina löytyy jotain kehitettävää ja itsensä haastamista”, toteaa Flink pohtiessaan verkkosivuja. Tehtävät Flink koki opettavaisina ja hyödyllisinä, sillä niiden tarkoituksena oli saada verkkokaupasta parempi ja toimivampi.
Yrittäjänä yhdistyy mielenkiinnon kohteet ja työ
‘’Oman toiminimen perustaminen oli järkevintä, kun tekee muille yrityksille töitä’’, kertoo Flink. Toiminimellä hän tuottaa valokuvausta, markkinointia ja sisällön tuottamista erilaisille yrityksille ja yksityisille henkilöille.
Käsillä tekeminen ja hevoset ovat vahvasti osana Flinkin elämää. Käsityöverkkokaupan Jonnafli idea syntyi, kun ystävälle tehdyistä hevosten karsinoihiin tulleista kylteistä nousi suuri kysyntä. ‘’Laiton kylteistä kuvat Instagramiin ja ne saivat suuren suosion’’, toteaa Flink. Tästä syntyi ajatus, että kylttejä voisi myydä ja verkkosivut helpottaisivat tilausten hallintaa.
Pystyn yhdistämään minulle tärkeät asiat ja työn
Jonna Flink
Flinkin toiset verkkosivut ovat aikoinaan hänen isänsä perustamat. Flinkki.fi tarjoaa hyvinvoinnin tuotteita ja keskittyvät erityisesti jalkojen hyvinvointiin. Verkkosivut on perustettu jo 30 vuotta sitten luontaistuotekauppana. ‘’Olen päässyt isän jälkiä seuraten pyörittämään yritystä’’, kertoo Flink.
Yrittäjyys antaa vapauden toteuttaa itseään
Yrittäjyys on ollut aina osa Flinkin elämää. Perheessä kaikki ovat yrittäjiä, joten tuntui myös luontevalta, että hän itse toimisi yrittäjänä jonain päivänä.
‘’Yrittäjyys merkitsee vapautta valita ja päättää mitä teet ja milloin teet. Sekä siinä saa toteuttaa itseään, kokea onnistumisia ja haasteita. Ja tärkeimpänä on se, että siinä saa tehdä sitä, mistä todella pitää ja pystyy itse työllistämään itsensä’’, kertoo Flink.
Opiskele juuri omaan urapolkuusi sopivia lyhytkestoisia koulutuksia ja hanki täsmäosaamista oman työsi tueksi. Tutustu koulutuksiin ja innostu uuden oppimisesta!