
Urapolku lähihoitajaksi vammaistyöhön -hanke
Hankkeen tavoitteet
Hankkeen tarkoituksena on pilotoida mallia, jossa vammaistyössä toimivien henkilöiden olisi taloudellisesti, ohjatummin ja joustavammin mahdollista kouluttautua lähihoitajaksi työn ohella.
Hankkeen kohderyhmä
Hanketta toteutetaan yhteistyössä työelämäkumppaneiden kanssa. Kohderyhmänä ovat vammaistyössä työskentelevät henkilöt, jotka työn ohessa suorittavat sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa (vammaistyön osaamisala).
Hankkeen toimenpiteet ja tulokset
Hankkeessa luodaan yhdessä työnantajien kanssa urapolkumalli, jossa opinnot ja työ yhteensovitetaan niin, että työntekijälle syntyy mahdollisimman vähän poissaoloa työstä, mutta osaamista kertyy jatkuvasti. Mallissa selkiytetään, mikä osaaminen voidaan työpaikkakohtaisesti hankkia työssä, mikä taas verkko-opintoina, etä- ja lähipäivissä.
Samalla selkiytetään opintojen eteneminen niin, että teoriaosaaminen synkronoituu suoritettavan tutkinnonosan työtehtäviin. Mallissa kehitetään myös opiskelijan ohjausta yksilöllisemmäksi mutta samalla kustannukset huomioiden. Tähän kehitetään ohjaus- ja seurantamalli opiskelun etenemisen dokumentointiin.
Hankkeen kesto
1.3.2025 – 31.12.2026
Hankkeen yhteyshenkilö
Rahoittaja
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus

Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.