Kasvatus- ja ohjausala
Kasvatus- ja ohjausalalla työskentelet ihmisten parissa
Kaikissa kasvatus- ja ohjausalan opinnoissa yhdistyy kommunikoinnin ja muiden ihmisten kohtaamisen taidot. Alalla työskennellään tiiviisti eri ikäisten henkilöiden ohjaamistehtävässä. Usein alalla työskentely tapahtuu osana moniammatillista työryhmää. Lähde mielenkiintoiselle ja alati muuttuvalle ja työllisty kasvatus- ja ohjausalalle.
Kasvatus- ja ohjausalan opinnot vievät uudelle uralle
Kaikissa kasvatus- ja ohjausalan opinnoissa yhdistyy kommunikoinnin ja muiden ihmisten kohtaamisen taidot. Alalla työskennellään tiiviisti eri ikäisten henkilöiden ohjaamistehtävässä. Usein alalla työskentely tapahtuu osana moniammatillista työryhmää. Lähde mielenkiintoiselle ja alati muuttuvalle ja työllisty kasvatus- ja ohjausalalle.
Valittavanasi on:
- Koulunkäynnin ohjaajan koulutus
Koulunkäynnin ohjaajat toimivat lasten- ja nuorten ohjaamisen parissa esimerkiksi kouluissa - Perhepäivähoitajan koulutus
Perhepäivähoitaja huolehtii lasten hyvinvoinnista ja perustarpeiden täyttämisestä esimerkiksi yksityisenä ammatinharjoittajana - Aikuisten- ja nuorten ohjaajan koulutus
Ammatillinen ohjaaja tukee esimerkiksi ammattioppilaitoksessa opiskelevia oppilaita yhteistyössä opettajan kanssa
Opiskele ammatti
Perhepäivähoitajan koulutus
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Hakuaika: Jatkuva haku
Koulutus alkaa:
17.01.2025
15.08.2025
Monimuotototeutus, Salo
Aikuisten ja nuorten ohjaaja
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Hakuaika: Jatkuva haku
Koulutus alkaa:
17.01.2025
15.08.2025
Monimuotototeutus, Salo
Koulunkäynnin ohjaaja
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Hakuaika: Jatkuva haku
Koulutus alkaa:
17.01.2025
15.08.2025
Monimuotototeutus, Salo
Koulunkäynnin ohjaaja, iltaopetus
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Hakuaika: Jatkuva haku
Koulutus alkaa: 23.04.2025
Monimuotototeutus, Salo
Opiskele kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto ja etene urallasi
Toimitko kasvatus- ja ohjausalan tehtävissä ja haluatko kehittää työtäsi? Erikoisammattitutkinnosta löydät ratkaisuja työsi ja työyhteisösi kehittämiseen. Hanki lisää osaamista ja kehity oman työsi huippuosaajaksi.
Täydennä ammatillista osaamistasi ja kehitä työtäsi
Hyödynnä kasvatus- ja ohjausalan koulutuksiamme. Opintojen avulla voit hankkia uutta osaamista ja syventää aiempaa kasvatus- ja ohjausalalla kertynyttä työkokemustasi. Lyhytkestoiset koulutukset antavat uusia näkökulmia nykyisiin työtehtäviisi. Opiskele joustavasti työn ohessa ja hanki uutta osaamista. Lähes kaikista tutkinnon osista on saatavilla verkkototeutus!
Täydennä osaamistasi
Monikulttuurisuus kasvatus- ja ohjaustyössä
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, tutkinnon osa
Hakuaika: Jatkuva haku
Monimuotototeutus, Salo
Omakielisen ohjaajan koulutus
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, tutkinnon osat
Hakuaika: Jatkuva haku
Monimuotototeutus, Salo
Tutustu kasvatus- ja ohjausalan opintojen suorittamiseen
Kiinnostaako sinua opiskelu oppisopimuksella?
Voit suorittaa koulutukset ketterästi oppisopimuksella työn ohessa. Oppisopimusta varten sinulla tulee olla sopiva alan työpaikka tai oma yritys. Voit hakeutua oppisopimusopiskelijaksi koulutuksiimme, vaikka haku sinua kiinnostavaan koulutukseen ei olisikaan avoinna.
Koulutuksiin hakeutuminen ja opiskelijaksi valitseminen
Kaikki koulutukseen hakeutuvat haastatellaan. Haastattelussa tapaat alan opettajan ja/tai opinto-ohjaajan. Saat sähköpostiisi viestin haastatteluun liittyen, kun olet täyttänyt hakemuksen. Lue lisää hakeutumisesta ja opiskelijavalinnasta hakijalle suunnatuilta sivuiltamme.
Haluatko aloittaa opinnot joustavasti ja nopeassa aikataulussa?
Kasvatus- ja ohjausalan opinnot voit aloittaa joustavasti ja nopeutetussa aikataulussa. Opinnot voit suorittaa myös joustavasti työn ohessa. Tiedustele mahdollisuutta nopeaan aloitusajankohtaa koulutuksen yhteyshenkilöltä.