Vasama Susanna
opinto-ohjaaja
Logistiikan perustutkinto, Palvelulogistiikkatyöntekijä
Haluatko itsellesi vaihtelevan työn, jossa teet töitä toisten logistiikka-alan ammattilaisten kanssa varastossa, terminaalissa tai noutopihalla. Tässä työssä kohtaat myös paljon asiakkaita ja varmistat heidän onnistuneen asiointinsa.
Varastotyöntekijä käyttää työssään monenlaisia työkaluja. Trukki ja varaston tietojärjestelmä ovat usein käytettyjä työvälineitä. Tuotantolinjalla logistiikkaoperaattori vastaa siitä, että raaka-aineet ja komponentit ovat työpisteellä silloin kun niitä siellä tarvitaan. Tavaran vastaanotossa tarkastetaan, että saapuva tavara on laadultaan ja määrältään oikeanlaista. Lähettämö vastaa siitä, että asiakas saa haluamansa tavarat oikeaan aikaan. Terminaalityöntekijä työskentelee tavaravirtojen solmukohdassa ja vastaa omalta osaltaan tavaravirran katkeamattomasta kulusta lähettäjältä vastaanottajalle.
Alan opinnot ja työtehtävät sopivat sinulle, mikäli olet kiinnostunut monipuolisista ja vaihtelevista työtehtävistä. Tällä alalla tarvitset myös hyviä vuorovaikutustaitoja ja teknistä osaamista.
Varastonhoitajan koulutus antaa valmiudet toimia erilaisissa materiaalivirtaan liittyvissä työtehtävissä. Koulutus sisältää teoriaopetusta, käytännön harjoituksia ja työpaikalla oppimista.
Koulutuksen aikana harjoitellaan erilaisten trukkien ajamista. Saat opetusta myös kuorman tekemiseen, sen purkamiseen ja kuorman varmistukseen. Opiskelet myös lähetysten vastaanottamista, keräilyä ja hyllyttämistä. Lähiopetus painottuu käytännön harjoituksiin.
Koulutuksen aikana suoritat trukkikortin ja otat haltuun varaston yleisimmät tietojärjestelmät.
Palvelulogistiikkatyöntekijänä olet valmis toimimaan logistiikka-alan työtehtävissä erilaisissa kaupan tai teollisuuden varastoissa, terminaaleissa sekä tuotantolinjoilla. Koulutuksen avulla saat laajan kokonaiskuvan alasta ja mahdollisista työtehtävistä. Tutkinnon suorittaminen helpottaa työllistymistä, ja se saattaa myös vaikuttaa palkkaan. Suorita koko logistiikka-alan perustutkinto ja siirry korkeakouluopintoihin, jossa voit edetä urallasi logistiikkapuolen tradenomiksi tai insinööriksi.
Opinnot suunnitellaan henkilökohtaisesti, ja niiden kestoon ja etenemiseen vaikuttavat esimerkiksi aiempi koulutustausta ja mahdollinen alan työkokemus.
Voit suorittaa koulutuksen myös oppisopimuksella. Oppisopimusta varten sinulla tulee olla sopiva alan työpaikka. Oppisopimus solmitaan työnantajasi ja Salon seudun ammattiopiston välillä. Lue lisää oppisopimuksesta(siirryt toiseen palveluun)
Tutustu alaan: Logistiikka
Jatkuva haku
04.01.2024
04.03.2024
30.09.2024
1 - 2 vuotta
180 osp
Maksuton
Taitajankatu 6
24240 SALO
Näytä kartalla
Logistiikan perustutkinto
Hakuaika: Jatkuva haku
Koulutus alkaa:
04.01.2024
04.03.2024
30.09.2024
Lähiopetus, Salo
Logistiikan perustutkinto
Hakuaika: Jatkuva haku
Koulutus alkaa:
04.01.2024
04.03.2024
30.09.2024
Lähiopetus, Salo
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä, ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä, ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.
Käytetään esimerkiksi mainonnan kohdentamiseen.