Törnroos Anna
opettaja
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Oletko kiinnostunut työskentelemään lasten ja nuorten kanssa? Koulunkäynnin ohjaaja tukee oppilasta koulupäivän aikana sellaisissa asioissa ja tehtävissä, joista hän ei itse selviydy esimerkiksi vamman tai sairauden vuoksi.
Työ edellyttää hyvää yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä työskennellä itsenäisesti ja suunnitelmallisesti. Tarvitset kosolti kärsivällisyyttä, joustavuutta, sopeutumiskykyä, idearikkautta, jämptiyttä ja positiivista asennetta.
Olet sopiva alalle, jos pidät toiminnan suunnittelusta, järjestämisestä sekä vaihtelevista ja monipuolisista työtehtävistä.
Oletko valmis laittamaan itsesi likoon? Tätä työtä tehdään omalla persoonalla!
Koulutuksen aikana opit ohjaamaan eri-ikäisiä ja erilaisia oppilaita yhteistyössä opettajan kanssa. Opit huomaamaan, kuka oppilaista tarvitsee tukea oppimisessa ja itsenäistymisessä. Saat työkalureppuusi erilaisia menetelmiä, joita voit käyttää yksittäistä lasta tai ryhmää ohjatessasi. Sinusta tulee turvallinen ja luotettava ohjauksen ammattilainen.
Koulutuksen keskeisimmät sisällöt:
Voit opiskella helposti työn ohella, koska koulutus on iltakoulutusta. Opetusiltoja on viikossa yksi. Yhden kerran kuukaudessa opetus on lähiopetusta ja muut kerrat opiskelet etäyhteyden avulla. Opintoihin kuuluu lisäksi itsenäistä opiskelua ja tehtävien tekemistä sekä käytännön harjoittelua työpaikalla.
Suorittamalla koko koulutuksen suoritat kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon.
Myös yksittäisten tutkinnon osien suorittaminen on mahdollista tarpeidesi mukaan. Koulutus on maksuton ja voit hakea opiskelemaan myös oppisopimuksella.
Jos työskentelet alaikäisten kanssa, niin sinulta vaaditaan rikostaustaote, jonka saa Oikeusrekisterikeskuksesta. Pyydämme rikostaustaotteen ennen työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Lue lisää aiheesta oikeusrekisterikeskuksen sivuilta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Varhaiskasvatuksessa
Koulunkäynninohjaajana voit toimia päiväkodissa lapsen henkilökohtaisena avustajana tai päiväkotiryhmässä ryhmäavustajana.
Perusopetuksessa
Perusopetuksessa voit toimia ala- tai yläkoulussa. Voit olla lapsen henkilökohtainen avustaja, luokan ryhmäavustaja tai pienryhmässä opettajan työpari. Työhösi kuuluu ohjata lasten ja nuorten oppimista ja tukea heidän hyvinvointiaan. Osallistut myös välitunneille ohjaten oppilaita mielekkääseen toimintaan.
Aamu- ja iltapäivätoiminnassa
Koulunkäynnin ohjaajana voit työskennellä myös aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Siellä voit tarjota monipuoliset mahdollisuudet mukavaan toimintaan tai mahdollistaa lepohetken rauhallisessa ympäristössä. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa työskentelet itsenäisesti ja suunnitelmallisesti.
Ammattiopistossa tai lukiossa
Jos olet kiinnostunut erityisesti nuorten ohjaamisesta, niin voit hakeutua ohjaajaksi ammatilliseen oppilaitokseen tai lukioon.
Muut työympäristöt
Voit työllistyä myös henkilökohtaiseksi avustajaksi avustettavan henkilön kotiin tai ohjaamaan vapaa-ajan toimintaa.
Koulunkäynnin ohjaajan tutkinto antaa sinulle yleisen kelpoisuuden hakea korkeakouluopintoihin.
Opinnot suunnitellaan henkilökohtaisesti, ja niiden kestoon ja etenemiseen vaikuttavat esimerkiksi aiempi koulutustausta ja mahdollinen alan työkokemus.
Tämän koulutuksen edellytykset ovat:
Tutustu kielitaitovaatimuksiin: Kielitaitovaatimukset ja kielitaidon arviointi
Tutustu valintaperusteisiin: Jatkuvan haun valintaperusteet
Tämän alan koulutuksissa terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvät rajoitteet saattavat vaikuttaa opiskelijaksi hyväksymiseen(SORA-lainsäädäntö). Tutustu tarkemmin terveydentilavaatimuksiin
Voit suorittaa koulutuksen myös oppisopimuksella. Oppisopimusta varten sinulla tulee olla sopiva alan työpaikka. Oppisopimus solmitaan työnantajasi ja Salon seudun ammattiopiston välillä. Lue lisää oppisopimuksesta(siirryt toiseen palveluun)
Tutustu alaan: Kasvatus- ja ohjausala
Jatkuva haku
23.04.2025
1 - 2 vuotta
150 osp
Maksuton
Hyvoninkatu 1
24240 SALO
Näytä kartalla
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Hakuaika: Jatkuva haku
Koulutus alkaa:
17.01.2025
15.08.2025
Monimuotototeutus, Salo
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Hakuaika: Jatkuva haku
Koulutus alkaa:
17.01.2025
15.08.2025
Monimuotototeutus, Salo
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Hakuaika: Jatkuva haku
Koulutus alkaa:
17.01.2025
15.08.2025
Monimuotototeutus, Salo
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä, ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä, ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.
Käytetään esimerkiksi mainonnan kohdentamiseen.