Siirry sisältöön
Opiskeluopas Yhteystiedot Hae sivustolta

Uutiset

Oppisopimuksella lähihoitajaksi Salon kaupungille

21.4.2022

Sosiaali- ja terveysalan lähihoitaja opiskelija avustaa ikäihmistä syömisen kanssa ja auttaa häntä pitämällä maitolasia.

Salon kaupunki kouluttaa vanhuspalveluiden ympärivuorokautiseen hoitoon lähihoitajia yhteistyössä Salon seudun ammattiopiston kanssa. Lähihoitajan tehtäviin kuuluu suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaiden kokonaisvaltaista hoitoa ja huolenpitoa toimintakykyä edistävien ja ylläpitävien periaatteiden mukaisesti. Keskeisenä tehtävänä on lisäksi edistää asiakkaiden mielekkään arjen toteutumista yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Ympärivuorokautisessa hoidossa lähihoitajan työ on kolmivuorotyötä. Oppisopimuksen aikana työvuorot sijoittuvat aamu-, väli- ja iltavuoroihin yksiköiden tarpeen mukaan. Mikäli yksikössä on tarve, yövuoroja voi olla lähihoitajan työparina. Hakija voi ilmoittaa hakemuksessaan toiveensa ensisijaisesta työyksiköstä.


Haemme lähihoitajan oppisopimuksesta kiinnostuneita henkilöitä syksyllä 2022 alkavaan koulutukseen. Koulutus alkaa 5.9.2022. Oppisopimuskoulutuksen jälkeen voi olla mahdollista työllistyä Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle lähihoitajan tehtävään. Hakijat saavat kutsun soveltuvuuskokeeseen hakuajan päättymisen jälkeen ja kutsumme soveltuvuuskokeen hyväksytysti suorittaneet haastatteluun. Soveltuvuuskoe järjestetään 23.5.2022, jonka jälkeen soveltuvuuskokeen hyväksytysti suorittaneet haastatellaan 1.-3.6.2022.

Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen
Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO.
Kuoreen merkintä Hakemus / lähihoitaja, oppisopimus. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta. Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteyttä rekrytointi@salo.fi


Lisätietoja antavat:

Salon kaupungin vanhuspalveluiden asumispalveluiden päällikkö Susanna Kaunisto, susanna.kaunisto@salo.fi ja
koulutus- sekä oppisopimuskoulutuksesta: Salon seudun ammattiopiston opettaja, työssäoppimiskoordinaattori
Merja Saarinen, p. 044 7704 549, merja.saarinen@sskky.fi.